Eläimet eivät puhu

Eläimet eivät puhu. Se ei silti tarkoita, etteikö niillä olisi sanottavaa. Meille ihmisille on annettu sanat kommunikointia varten ja valitettavasti välillä käytämme niitä väärinkin, sanomme asioita joita emme tarkoita. Eläin ei valehtele, teeskentele tai oleta asioita.  

Tässä jokin aikaa sitten meillä kävi perhe tutustumassa eläimiin. Hoidimme myös hevosia ja kävimme pienellä kävelylenkillä ja talutusratsastuksella. Nuorempi poika oivalsi valtavan tärkeän asian; hevoset eivä puhu. Oivallus lähti siitä, kun hevonen kertoi minulle jotain käyttäytymisellään, heilutti päätään ja koitti rapsuttaa itseään etujalkojen välistä. Pysähdyttiin ja minä rapsutin hevosta ja selitin tilanteen pojalle. Siinä sitten yhdessä mietittiin, miten hevoset sitten kertovat asiansa; ne voivat esimerkiksi heilauttaa päätään, väistää harjaustilanteessa tai vain kääntää korvaa. Ja meidän pitäisi näistä sitten tietää, mitä se milloinkin tarkoittaa.

Vaikka eläimet eivät puhu, ne toki kertovat asiansa kyllä. Ne kommunikoivat kehonkielellään ja käyttäytymisellään. Käyttäytyminen on niiden tapa kertoa asiansa, puhua. Se, miten me huomioimme nämä keskusteluyritykset, vaikuttaa vahvasti eläimeen. Reagoimattomuus näissä tilanteissa toistuvasti voi sammuttaa eläimen viestintää tai saa sen kertomaan asian vahvemmin ja voimakkaammin. Se kenties toteaa, ettei kannata kertoa, kun siitä ei ole mitään hyötyä sille. Sitä ehkä jopa rangaistaan siitä, että se kertoo. Tai sitten hevonen kertoo asian suuremmilla eleillä, jolloin voi syntyä vaaratilanteita.  

Kun oppii puhumaan kuiskaamalla, ei tarvitse huutaa

Hevonen on mestari opettamaan meille eläimen lukemista. Sillä on joukko eleitä, joilla se kertoo asiaansa. Ajatellaan vaikka laumassa ruokailua; yksi on ominut heinäkasan itselleen ja toinen lähestyy sitä. Ensin tulee joukko pieniä eleitä; korvat menevät luimuun, nopea pään nosto heinäkasasta uhkaajaa kohti. Häntä heilahtaa nopeasti, polkaisu takajalalla. Jos ei edelleenkään toimi, alkavat isommat eleet, näykkiminen, pureminen, potkiminen.. Hevonen tekee samat asiat myös ihmiselle, aloittaa pienestä ja jos ihminen ei ymmärrä, sanotaan isommin. Tottakai esimerkiksi kipu voi saada hevosenkin reagoimaan arvaamattomasti. Kipu onkin usein syy moneen käyttäytymisen muutokseen. Siksi olisi todella tärkeää tunnistaa oman eläimen normaali käytös ja käytöksen muutokset, olipa se eläin sitten hevonen, koira, kissa, marsu tai mikä tahansa eläin.  

Sen sijaan, että toteaisit eläimen olevan hullu, tottelematon, ilkeä, kuriton - miettisitkin hetken, miksi se käyttäytyy kuten käyttäytyy?  

Kun kävin ensimmäisen kerran katsomassa ensimmäistä omaa hevostani, Siiriä, kävimme pienellä ratsastuslenkillä. Siiri oli oppinut pääsemään eroon vaihtuvista ratsastajista alkamalla piehtaroimaan välillä. Se teki sen myös kanssani, kun en oikein ymmärtänyt mikä tilanne oli ennen kuin hevosen etupolvet olivat jo maassa. Annoin piehtaroida, ratsastushuopa putsattiin ja laitettiin uudelleen kiinni, hyppäsin selkään. Siiri näykki satulavyötä. Tulin alas ja korjasin satulavyön alle jääneet hiekat ja laitoin karvat ojennukseen. Sitten kaikki oli hyvin taas. Lenkki jatkui rennosti. Jos en olisi kuunnellut hevosta ja lukenut sen käyttäytymistä ja kuunnellut sen sanoja, lenkki olisi toki tehty loppuun, mutta hevoselle olisi jäänyt ikävä tunne ratsastuksesta.  

On tärkeä tietää ja tunnistaa millaista on eläimen normaali käyttäytyminen, silloin kun se saa olla ns vapaasti, lajinmukaisessa ympäristössään tehden lajinmukaista toimintaa. Eläimen käytäytymistä seuraamalla voimme paremmin ymmärtää myös sen käytöstä ja varautua mahdollisiin vaaratilanteisiin. Meillä on esimerkiksi Olivia-poni, joka on sympaattinen ja iloinen, touhukas ja mielellään kaikessa tekemisessä mukana. Mutta sen on vaikea kestää liian energisiä ihmisiä. Sellaisia touhottaja-tyyppisiä. Se hermostuu ja saattaa näykkiä ja purra. Olen kuitenkin oppinut "pelastamaan" ponin näistä tilanteista ennen kuin sen kuppi menee nurin. Hassua muuten, että olen pelastamassa ponia ihmiseltä, en ihmistä purevalta ponilta. Mutta tähän on syykin; olen opettamassa Oliviaa. Hiukan pitää kestää ja ennen kuin kuppi menee nurin, voi lähteä pois. Opetan ihmiselle tietysti miten otetaan omaa tilaa, jos hevonen tulee liian lähelle ja miten juuri Olivian kanssa kannattaisi käyttäytyä erityisen rauhallisesti. Silloin asiat sujuvat paljon paremmin. Poislähtemisen meillä osaa erityisen hyvin Mansikka-hevonen. Se ei syystä tai toisesta niinkään pida harjaamisesta, joten se tulee lempeästi tervehtimään, mutta kun harjalaatikko otetaan esille, se yleensä lähtee kauemmas. Jos ei ole pakko harjata - kuten yleensä ei - niin sitä ei harjata. Pikainen putsaus tarvittaessa riittää. Ötökkäaikaan se antaa paremmin rapsutella harjalla kutisevia kohtia. Meillä pääsääntöisesti hevoset harjataan ja hoidetaan pihalla vapaana. Ne on siihen totutettu ja niillä on sananvaltaa lähteä myös tilanteesta pois halutessaan. Ne osaavat myös olla sidottuina tietysti.   

Ketä se hyödyttää, jos minä väkisin harjaan hevosta, joka ei siitä tykkää? Se kun ei mikään välttämätön toimenpide terveyden kannalta kuitenkaan ole.  

Pienillä asioilla on iso merkitys. Se, pysähdymmekö kuuntelemaan eläimen pieniä eleitä, on ratkaisevassa osassa suhteessamme siihen. Näitä taitoja voi esimerkiksi meillä opetella eläinten kanssa.